Ääh. Kaikki on ihan tyhmää. Tajusin tänään että mä en oo ihan hirveen pitkään aikaan eläny kunnolla TÄTÄ HETKEÄ. Aina vaan ootan jotain hämärää tulevaisuuden päivää jolloin kaiken pitäs olla paremmin ja kivempaa. Vuos sitten keväällä ja kesällä ootin jenkkeihin lähtöä, jenkeissä ootin Suomeen paluuta, Suomeen palattuani ootin kesää, ja nyt kesällä ootan jotain ihan muuta. Mä oon 24 vuotta ja mun pitäs elää "elämäni parasta aikaa" tai ihanaa nuoruutta tai jotain sellasta. Mut jos tää on sitä parasta aikaa ni enpä haluu nähä huonointa. Ja kun ei mulla oo ees mikään ihan hirveen huonosti, en vaan oo tippaakaan onnellinen. En oikeesti tipan vertaa. Mä vaan ajelehdin ja lillun arjessa ja ootan sitä aikaa kun mulla ois jotain. En mä sitä varmaan ulkoisesti näytä, mutta niin vaan on. Ja vaikken juuri usko horoskooppeihin ni oon mä aina ollu selkeesti rapu ja sulkeudun mieluiten kuoreeni ellei joku tuu ja houkuttele mua ulos. Joka tapauksessa, tällä hetkellä mä ootan töiden loppumista ja Helsinkiin muuttoa. Mutta mikä siellä muka ois yhtään sen paremmin ku täälläkään. Sieltä mä en tunne yhtään ketään eikä mulla oo siellä mitään muuta kun kämppä. Ei kavereita, ei töitä, ei mitään. Joku vois varmaan kysyä että jos oon niin epä-onnellinen (ei voi sanoo onneton koska en oo onneton, en vaan oo onnellinen) ni miks en tee asialle jotain. Mut kun tää nimenomainen ei-onnellisuus on sellasta sorttia etten tiiä mitä sille pitäis tehä! Tai no, tiiän mikä tekis musta onnellisen mutta se on sellanen asia johon en ite oikeen voi vaikuttaa. Siihen tarvitaan joku toinen ihminen ja sellasia nyt ei vaan popsahtele sillon kun sormia napsauttaa. Harmi. Siispä ei auta muu kun odottaa. Toivon vaan sydämeni pohjasta etten parinkymmenen vuoden päästä havahdu siihen että oon vanha ja yksin ja luopunu toivosta.