Se tapahtui viime sunnuntaina. Vietin rauhallista päivää kotona lepäillen, kun ajatus iskostui päähäni. Tiesin että se olisi väärin, mutta sisälläni heräsi peto, joka karjui "TEE SE, TEEEE SE!"
Siispä menin autoon. Ajaa hurautin lähimpään kauppaan. Olallani istuva piru ohjasi minut oikealle osastolle (enkeli oli aikaa sitten käyty hukuttamassa läheiseen puroon). Huomasin että rikokseni avaimia myytiin vain isoissa pakkauksissa. Siitä tulisikin suur-rikos! Varmoin askelin suuntasin kassalle ja maksoin ostokseni. Kaupasta ulos päästyäni avasin paketin, niin, juuri siinä, keskellä vilkasta parkkipaikkaa. Värähdin hieman. Uskaltaisinko sittenkään.. Mutta sitten se tapahtui! Oregonin pyhiä lakeja uhmaten söin jäätelöä sunnuntaina!! Ja kun rikoksen polulle olin päässyt, ei sieltä ollut paluuta. Autoon istuttuani nimittäin pidin auton ovea auki pitempään kuin oli tarpeen!! Siitä lähtien olen viettänyt hiljaiseloa vilkuillen hermostuneesti ympärilleni aina kun joudun poistumaan neljän seinän sisältä. Joka kerta kun kuulen auton äänen ryntään lähimpään piilopaikkaan, sillä vähintään poliisi ja FBI ovat varmasti jäljilläni ja on vain ajan kysymys milloin minut tullaan pidättämään ja kiidätetään poliisisaattueessa maximum security vankilaan. Olen sitä paitsi melko varma että näin eilen vilahduksen naapuritalon katolla piileskelleestä tarkka-ampujasta. Kun katsoin tarkemmin, näin vain savupiipun, mutta hyvin todennäköisesti se oli kuitenkin tarkka-ampuja savupiipun muotoisessa valeasussa.
On tässä hyväkin puolensa. Kun virun vankilassa, voin perustaa uuden vankila-aiheisen blogin ja kertoa ihmisille riipaisevan totuudenmukaisia kuvauksia vankilaelämän julmuudesta.

Esimauksi vankilaelämästä sain kontaktia paikalliseen lainvartijaosastoon jo viime viikolla. Olin tulossa elokuvista ja päätin poiketa hakemaan erään nimeltämainitsemattoman ravitsemusliikkeen drive-innistä pirtelön. Olin juuri kurvaamassa autojonon hännille kun huomasin taustapeilistä sinipunavalojen vilkunnan. Lamaannuin hetkeksi ja mietin mitä olen tehnyt väärin, mutta sain kuin sainkin pysäytettyä auton parkkipaikan sivuun. Istuin paikallani miettien mitä minun kuuluu nyt tehdä, ja pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Poliisiauto seisoi takanani ja minuun oli kohdistettu häikäisevän kirkas valo. Aika kului, hermostukseni kasvoi, mietin miksi kukaan ei tule kertomaan mikä on homman nimi! Vihdoin poliisiautosta nousi tuhti poliisimies, joka varovasti lähestyi autoani. Hädissäni en edes muistanut miten auton ikkuna aukaistaan (puolustuksekseni kerron että siinä ei ole mitään kahvaa vaan nappi, joka on suht hyvin piilotettu) joten avasin koko oven. Poliisi ryki hieman ja sanoi sitten että syy miksi hän minut pysäytti, on että auton rekisterikilvet ovat vanhentuneet vuonna 2006. Sisimmässäni huokasin helpotuksesta, en siis ollutkaan tehnyt mitään väärin. Selittelin että olen au pair (tai itse asiassa sanoin olevani nanny, koska täällä ei juuri kukaan ole koskaan kuullutkaan au paireista) ja että auto ei ole minun. Poliisi pyysi ajokorttiani ja sopersin että minulla ei ole paikallista korttia, mutta suomalainen kyllä löytyy (useimmat ihmiset eivät täällä myöskään tiedä että "finnish" tarkoittaa suomalaista. Tuon asian kanssa on sitten monesti hankaluuksia ja se pitää selittää jollain kiertoilmauksella kuten "from Finland"). Kaivoin ajokorttini esille ja ojensin sen nyrpeähkölle poliisille, joka tuijotti sitä hetken ja sanoi sitten että se on yhtä tyhjän kanssa kun ei hän sitä kuitenkaan voi koneellaan tarkistaa. Hän kertoi minulle että yleensä tälläisestä saa 200 dollarin sakot jotka tulevat kuskille (eivät siis auton omistajalle) mutta koska minulla ei ole paikallista korttia, olisi sakon kirjoittaminen vaikeaa joten hän päästää minut tällä kertaa pelkällä varoituksella. Samapa tuo periaatteessa minulle oli koska en minä niitä sakkoja olisi joka tapauksessa joutunut maksamaan. Minulla kun ei tietenkään ollut hajuakaan että kilvet eivät ole voimassa, enkä olisi mahtanut asialle mitään vaikka olisin tiennytkin. Ajelin sitten polvet tutisten (no kun tilanne oli kauhean hermostuttava kun en aluksi tiennyt mitä pitää tehdä ja poliisit ovat pelottavia!) kotiin. Matkan varrella vastaan ajeli toinenkin poliisiauto ja taustapeilistä näin kuinka se kääntyi ympäri ja lähti perääni. Olin aivan varma että kohta sitä sitten taas joutuu kaartamaan tien sivuun, mutta onneksi poliisit ajoivat perässäni vain hetken ja kääntyivät sitten jatkamaan matkaa sinne minne olivan alunperinkin menossa. Huh! Kotona kerroin hostäidille tapahtuneesta ja hän kertoi saaneensa juuri samana päivänä sakot juuri tuosta samasta syystä, tosin eri autolla! Mikä lie tehovalvonta täällä käynnissä.