En jaksa nyt pitkälti kirjoitella, joten tulin vaan kertomaan, että aupair-paikka on varmistunut! Lähden elokuun lopulla Portlandiin, Oregoriin. Kaupunki kuulostaa aivan mahtavalta samoin kuin perhe. Heillä on kaksi tytärtä, 5- ja 7-vuotiaat. Perhe vaikuttaa hauskalta eivätkä ole mitään kotona möllöttäjiä, vaan harrastuksia ja aktiviteetteja löytyy. Heillä on beach house noin tunnin matkan päässä Portlandista Tyynenmeren rannalla! Mahtavaa! Tunnin matkan päässä vastakkaisessa suunnassa ovat sitten vuoret, jossa on laskettelumahdollisuus ja perhe käy usein laskettelemassa. Mahtavaa! Neljä kertaa vuodessa perhe käy lomamatkalla, joista yksi suuntautuu Hawaijille (MAHTAVAA!!!), yksi johonkin talvikohteeseen ja kaksi sitten johonki random paikkoihin. Pääsen tietenkin mukaan. Mahtavaa! Kaikki on siis vallan mahtavaa (paitsi se, että lähtöön on vielä niin pitkä aika). En malta odottaa. Suomessa minulla ei ole mitään tällä hetkellä ja tahdon täältä pois. Tulee vain kova ikävä Minttu-koiraa (ja tietenkin vanhempia ja kavereita, mutta heidän kanssaan voi jutella puhelimessa ja netissä), se ei varmaan edes muista minua sitten kun tulen takaisin... Byhyy. Mutta siellä perheellä on koira ja kissa, joten saan Minttu-vieroitushoitoa muiden elukoiden muodossa.

Tajusin eilen, että olen odottanut lähtöä niin epätoivoisen innoissani, että olen unohtanut synttärini! Nehän ovat jo muutaman päivän päästä! Muistin kyllä, että jotain kivaa on tulossa ihan piakkoin, mutta Harry Potterin ilmestyminen 21. päivä hämäsi minua. HARRY POTTER! Ryntään heti pää kolmantena jalkana (tai pää viidentenä pyöränä kun autosta on kyse) ostamaan sen Joensuusta. En malta odottaa sitäkään. Pitää lukea se oikein hitaasti ja nautinnollisesti, koska se on viimeinen kerta IKINÄ kun saa lukea uutta Harry Potteria. Tai ainakin toivottavasti. Olen sitä koulukuntaa, joka uskoo että Row saattaa tarinan niin kunnolla päätökseen, ettei yllättäville jatko-osille ole sijaa. Nythän kerätään jotain adressia, johon yritetään saada miljoona nimeä ennen seiskakirjan julkaisupäivää, jossa siis anotaan Rowlingia julkaisemaan vielä lisää Pottereita. Ei ei. Vaikka olisikin ihana lukea vaikka kymmenittäin uusia Pottereita, luulen, että se pilaisi koko sarjan idean ja Potterin hohto hiipuisi. Niin ei saa käydä. Tottakai ottaisin mielelläni vastaan kaiken maailman Potter-aiheisia tietokirjoja ja sen semmoisia, mutta ei kunnon Pottereita. Ja voihan Row kirjoittaa jonkun kokonaan uuden mahtavan kirjan/sarjan, hänhän on kuitenkin kirjailija ja varmasti jatkaa uraansa Pottereiden jälkeenkin (vaikka rahallisesti ei edes tarvitsisi).

Ärsyttävää, alakertaan tuli jotain vieraita Ruotsista jotka nyt kiertävät täällä paikkoja katsellen ja minä olen sunnuntaikuosissa, eli hyvin ei-vieraanvaraisessa olotilassa. Sekä ulkoisesti että sisäisesti. Painan epäkohteliaasti mutta päättäväisesti huoneeni oven kiinni ja jatkan nöräämistä. Odotan että ne lähtevät, jotta voin käydä maistamassa Memmen tekemiä alkupaloja. =)

Ei nyt muuta tällä kertaa. Paitsi että luin eilen erästä mukavaa blogia, jossa juttuja oli terästetty runsain kuvin, ja ajattelin itsekin ryhtyä samaan. Kunhan saan aikaiseksi. Huoh, te kaikki tiedätte jo varmaan mitä se tarkoittaa...

EDIT (klo 17:39): Ainiin, kohta en ole enää Suski kakskytkaks vee, vaan Suski kakskytkolme vee. Muistuttakaa että vaihdan sen 19. päivän jälkeen jos itse unohdan. Olin eilen yöllä hakemassa Memmeä jostain pirkeistä ja eräs tyhmä Memmen kaveri kysyi ikääni ja sitten mikä minusta tulee isona. Sanoin etten tiedä ja hän katsoi minua katsella joka näytti tältä: O_o. Sitten hän totesi että pitäisi tuossa vaiheessa jo tietää. Sain vain vaivoin tukahdutettua kapinahenkeni ja estettyä itseäni kivahtamasta hänelle jotain nasevaa. Sen sijaan sanoin ettei minulla ole mikään kiire. Menisi muualle arvostelemaan tuntemattomia ihmisiä. It's not funny because it's true. Sitä ennen eräs Memmen (homo-)kaveri oli katsahtanut minuun ja kun hymyilin hänelle ystävällisesti, hän purskahti raivokkaaseen ja erittäin pitkäkestoiseen nauruun! Excuse me!? Naurun laannuttua hän pyysi suupielet nykien anteeksi sen kummempia selittämättä. Verhosin närkästykseni kireään hymyyn ja hoputin Memmeä jo lähtemään. Mikä ihme niitä ihmisiä vaivasi... Ehkä Memme oli haukkunut minua heille koko illan, sitä miten huusin hänelle aamulla (kun oli kiire ja hän motkotti minulle) ja sitä miten en koskaan laita tavaroita oikeille paikoilleen ja miten siivoan ja tiskaan vasta sadannella käskyllä. Mutta joku roti silti.

Oho, iskä avasi äsken tuon suljetun oveni ja tänne löyhähti niin hirmuinen valkosipulin tuoksu, että hieman pelottaa maistaa koko ruokaa! Alkupalat olivat omituisia sydänpiparkakun näköisiä taikinajuttuja joissa oli vuohenjuustoa päällä. Hyvää, mutta omituista.