Äitillä oli taas tänään aivan pakottava tarve saada minut pois silmistään ja niinpä tulin kirjastoon evakkoon. Jonnan kanssa käytiin ensin Vallussa kanakorilla ja kakkupalalla. Seitsemältä on kaverin polttareiden suunnittelupalaveri ja sen jälkeen menen Jonnalle yöksi. Hah, kuulostaa (polttaripalaveria lukuunottamatta) ihan jonkun 12-vuotiaan päiväohjelmalta. Minkäs sille mahtaa kun joutuu muiden nurkissa pyörimään Lähtöä (isolla ällällä) odotellessa.

Eilen soittivat sieltä aupparijärjestöstä ja piti selvittää jotain viisumijuttua varten nimiasioita. Ihmiset eivät millään tunnu käsittävän, että vaikka Susanna on toinen nimeni, se on silti virallinen kutsumanimi. Ensimmäinen nimeni on ensimmäinen nimi, mutta ei kutsumanimi. Kaikki luulevat, että olen itse päättänyt vain käyttää toista nimeäni, mutta ei. Riinalla ja Katilla on ihan sama tilanne ja ala-asteella luokallamme oli muistaakseni vielä ainakin kaksi ihmistä, joilla toinen nimi on virallinen kutsumanimi. Onko se sitten joku päijäthämäläinen juttu, en tiedä. Kivaa kuitenkin, että sieltä yhteyttä ottivat ja nyt tiedän, että asia etenee. Sanoivat, että jo tällä viikolla voi olla odotettavissa yhteydenottoja ja että kannattaa vahtia säännöllisesti sähköpostia. Enhän minä juuri muuta sitten teekään. Messengeristä onneksi näkee helposti kun postia tulee, mutta välillä käyn silti varmuuden vuoksi tarkastamassa. =) Postia postia tänne päin!

Tänään minulle tuli joku kummallinen mieliteko lukea vampyyrikirjoja. Harmi kun Veren vangit ei juuri nyt ole paikalla kirjastossa kun sitä kaipaisin. Varasin jonkun toisen vampyyrikirjan, mutta sen on kirjoittanut Nora Roberts ja minulla on luontaisia ennakkoluuloja sellaisia kirjailijoita kohtaan, joilta ilmestyy yli viisi kirjaa vuodessa... Harmi kun Stephenie Meyerin jatko-osa Houkutukselle ilmestyy vasta syksyllä. Ostin muuten kirjaston poistokirjamyynnistä Feeniksin Killan eurolla. Se on kärsinyt ja kaltoin kohdeltu kirjaraasu ja kannet ovat viittä vaille irti, mutta pääsi nyt onneksi hyvään kotiin. Voitte olla varmoja etten ole maailman innokkain siivooja, mutta kirjoistani pyyhin pölyt säännöllisesti. =) Ne on muutenkin siististi aakkosellisesti järjestetty kirjailijan sukunimen mukaan, ja vielä kolmeen eri luokkaan: kaiken maailman keitto-, kartta-, luonto- ja erikoiskirjat, eli toisin sanoen tietokirjat yhdessä luokassa, sana- ja kielioppikirjat toisessa ja sitten tavallinen kaunokirjallisuus kolmannessa. Kolmas luokka koostuu tosin hyvin pitkälti fantasiakirjallisuudesta, mutta saattaa sieltä löytää muutaman poikkeuksenkin jos tarkasti katsoo. Rakastan kirjoja! <3 Ainiin ja sivumennen sanoen, minulla oli jo Feeniksin kilta ennestään (suomen- ja englanninkielisenä), mutta pakkohan se oli eurolla ostaa pois kuljeksimasta. Voin käyttää sitä vaikka tutkimuskappaleena ja tehdä siihen alleviivauksia! (Mitä, älkää katsoko minua noin...)

Näin viime yönä erittäin kummallista unta erittäin odottamattomasta henkilöstä, jota en edes oikeastaan tunne. Sitä edellisenä yönä näin unta jossa harrastin törkeyksiä Toni Wirtasen kanssa, enkä tiedä mistä ihmeestä sekin nyt tuli. =D Luin myös eilen illalla pari muistiin kirjoittamaani unta ja vaikka en ennen niiden lukemistä muistanut niistä mitään, lukiessani kaikki ne tunnelmat ja näkymät palautuivat mieleen aivan yhtä elävinä kuin silloin unessa. Hassua.

Jotain asiaa minulla vielä oli, hmmm.

Säikähdin äsken lähestulkoon kuoliaaksi kun tässä kirjaston koneella avasin uuden selainikkunan ja luulin, että tämä bloginkirjoitusikkuna meni kiinni. Olisin saanut hermoromahduksen, jos tämä kirjoitus olisi kadonnut. Ehdin ajatella, että miksi juuri silloin kun saan pitkästä aikaa kirjoitusinnostuksen, päälleni kaadetaan sankollinen jääkylmää vettä niin julmalla tavalla. Onneksi se olikin vain väärä hälytys. =)

Minulla on viisi minuuttia nettiaikaa jäljellä, joten taidan tässä pikkuhiljaa lopetella (ettei aika vain lopu kesken ennen kuin olen ehtinyt postata tämän sepustuksen). Voisin yrittää taas illalla laitella joitain valokuvia esille kunhan pääsen omalle koneelleni, mutta en edelleenkään suosittele pidättämään hengitystä. Näkemiin!

Edit (viisi minuuttia myöhemmin): Hah, kone olikin vapaa vielä seuraavan tunnin, joten tulin takaisin.

Öh, ja sitten tyrehtyikin jutun juuri. En ikinä keksi mitään tekemistä vierailla koneilla. Minulla on niin kattava kirjanmerkkivalikoima omalla koneellani, ettei minun koskaan tarvitse miettiä mitä netissä tekisin. Nyt en jaksa muistaa edes yhtään kiinnostavaa blogia, jota voisin lukea. Eilen illalla selailin jälleen kerran erinäisiä ulkosuomalaisten blogeja, ja voin kertoa, että se ei ainakaan helpottanut matkakuumettani. Onneksi olen mielessäni jo päättänyt, että lähtö on heinäkuun lopulla. Ei siinä joku perheen puuttuminen paljoa paina kun meikäläinen päätöksen tekee. Perhe löytyy, minä lähden ja vietänpä vielä oikein mahtavan vuoden. Näin olkoon.

Ainiin, hahaa! Minulla on koneella kansio, jonka nimi on Listat. Teen sinne kaiken maailman listoja erinäisistä asioista (koska kuten ainakin ystäväni ja vanhan blogini aktiiviset lukijat tietävät, rakastan listojen tekemistä). Olin siinä sitten taas tehnyt muutaman listan ja yhtäkkiä räjähdin nauramaan: olin ihan ajattelemattani tehnyt listan listoista, joita minun pitäisi tehdä! (Niitä olivat mm. jenkeistä ostettavat tavarat-lista, bändit ja laulajat joita tahtoisin jenkeissä nähdä-lista ja leikkejä ja hauskoja juttuja lasten kanssa-lista. Huomaatteko ajatuksissani tietynlaisen keskittymän..? Mutta ne listat ovat siis vielä tekemättä. Khih.) Näin jälkeenpäin tulee mieleen vielä muutama tekemätön lista (laitan ne tähän että muistan myöhemmin tehdä ne): luettavia kirjoja-lista, koneelle ladattavia leffoja-lista ja jenkkeihin otettavaa tavaraa-lista. Sitten voisin tehdä vielä listan mahdollisista tuliaisista isäntäperheelle... Ai vieläkö te jaksatte lukea tätä? =P

Hain eilen iskän ja Memmen lentokentältä ja paluumatkalla hermojani kiristeli siihen malliin, että hetken hekumoin ajatuksella etten koskaan palaisikaan Suomeen, vaan löytäisin jenkeistä itselleni miehen, talon, 2.4 lasta ja kultaisennoutajan. Iskä nimittäin motkotti minulle koko matkan siitä, miten kauan tämä aupair-prosessi nyt kestää ja miten olen ainakin vuoden jo lorvinut tekemättä mitään ja miten en todellakaan saa tulla heille viimeisiksi pariksi viikoksi asumaan ellen mene töihin. Ensinnäkin, en todellakaan ole lorvinut viimeistä vuotta (ainakaan kokonaan), vaan olen käynyt lukion loppuun ja ollut parissakin työpaikassa. Toisekseen, mistä minä nyt töitä saisin kun aikaa on nelisen viikkoa ja minulla ei ole majapaikkaa muualla kuin Paavonvaarassa (=iskällä). Heinolassa minulle luultavasti olisi töitä, mutta ei ole paikkaa missä asua kun äitikin haluaa ehdottomasti minusta eroon mahdollisimman pian (se ei kuulemma johdu minusta, hän vain haluaa edes HETKEN olla yksin ja omassa rauhassa. Olen muistuttanut useasti, että noin kuukauden päästä hän saa olla yksin niin paljon kun vain sielu sietää, mutta ei sillä ole kuulemma väliä, yksinolon pitää alkaa juuri nyt. Kiitti vaan äiti). Iskä ehdotti myös, että menisin Helsinkiin töihin muutamaksi viikoksi ja majailisin sen aikaa sukulaisilla. Eh... Ainoa, joskin epätodennäköinen vaihtoehto on, että saisin töitä Ilomantsista. Se olisi oikeastaan jopa kovin suotavaa, sillä ainahan sitä ihminen rahaa tarvitsee ja ennenkaikkea ei tarvitsisi katsella iskän jatkuvaa tyytymättömyyttä minua kohtaan. Viimeksi iskällä ollessani näin monena yönä painajaista siitä, miten olin koulussa ja jouduin aina tekemään ryhmätöitä luokan parhaan oppilaan kanssa. Opettaja selitti työn aiheen, mutta minä en vain tajunnut sitä vaikka miten yritin ja kyselin kaikilta että mitä pitää tehdä. Kaikki katsoivat minua kuin idioottia kun en tajunnut asiaa ja lopulta huusin turhautuneena keskellä luokkaa etten kestä enää. Ah, tätä sosiaalisen painostuksen taakkaa. En yleensä ota stressiä tuollaisista asioista, mutta kun joku on koko ajan nyrpeänä vierellä huomauttelemassa miten "elämänhallinta" (VIHAAN tuota sanaa!) on niin pielessä, niin vähemmästäkin hermostuu. Kuluisipa jäljellä oleva aika oikein nopeasti (ja löytäisinpä perheen oikein pian, jos mahtavalla tuurilla lähtö olisikin sitten vaikka parin viikon päästä!). Tähän kohtaan pätee taas jonkun suuren ajattelijan viisaus: elämä on!

Nyt lopetan jaaritteluni, sillä tämä kirjaston tuoli on erittäin epämukava ja selkä ja niska kipeytyvät ikävästi. Illalla ehkä kuvia.