En jaksa kertoilla elämästäni tänään, koska mitään erikoista ei ole tapahtunut. Kerron sen sijaan muutaman unen viime yöltä. Ne, joita unet eivät kiinnosta, voivat siis mennä tämän merkinnän ajaksi tekemään jotain mielekästä.

Viime yönä pukkasi unia niin tiuhaan tahtiin, ettei mitään rotia. Ensimmäisessä unessa olin näyttiksessä (näytelmäkerhossa siis) Heinolassa. Ihana entinen näyttisohjaajamme Lasse käski minun yhtäkkiä improvisoida kokonaisen näytelmän vanhemmille, jotka olivat tulleet hakemaan lapsiaan kotiin. Näytelmä meni tietysti ihan läskiksi ja Lasse torui minua ja sanoi että on kovin pettynyt. Olin ihan murtunut, mutta sitten tuli joukko venäläisiä ja espanjalaisia äitejä jotka kehuivat minua kovasti. Mistä lie tuollainenkin uni alitajuntaani eksynyt. Näyttis oli pienenä lempiharrastuksiani ja meillä oli aina hirmu kivaa! Ja Lasse oli paras ohjaaja ikinä! Olimme kaikki kovin surullisia kun Lasse lähti paremmille metsästysmaille ja hylkäsi meidät.

Toinen uni oli sitten mukavampi. Olin joku rikas ja tärkeä ihminen, jolla oli paljon alaisia ja sain aina ihan kaiken mitä halusin. Olin vanhempi kuin mitä oikeasti olen, ehkä jotain kolmen- ja neljänkymmenen väliltä. Minulla oli tärkeimpänä henkilökohtaisena avustajana mies, johon olin ihastunut. Mies oli todella ihana ja toteutti aina pienimmänkin pyyntöni. Jahkailin unessa aikani, kunnes unen lopulla kysyin mieheltä olisiko hän yhtä ihana minulle vaikka ei olisikaan alaiseni. En sanonut enempää, mutta mies tajusi vihjailuistani mitä tarkoitin ja vastasi että tottakai hän olisi. Olin kauhean onnellinen. =)

Kolmannesta unesta muistan vain sen, että olin keittänyt kaksitoista perunaa ja lapsuudenkaverini Päivi söi niistä yhdeksän (wtf?), ja neljäs uni liittyi jotenkin laskuvarjoihin. Että sellaista tällä kertaa.

Sunnuntaina mennään laivalle, jee! Ja sain toukokuulle töitäkin siihen asti, että lähden sinne jenkkeihin. Ei ole sieltä tosin vielä mitään kuulunut, vaikka kyselin jo sähköpostillakin että mikäs on tilanne. Jännityksellä (ja pienellä pelolla) odotamme. Pitää toivoa, että hullut kouluampujat pysyttelevät sitten kaukana minusta! Muutama kurssi pitää nimittäin kouluakin siellä käydä. Hui!

Jotenkaan ei ole ollut yhtään kirjoitusintoa muutamaan viikkoon. Joskus tänne tulee juttua kuin itsestään, mutta nyt tökkii pahasti. Kai sitä pitää sitten vain odotella parempia aikoja. Olisihan siitäkin varmaan apua, jos olisi jotain kiinnostavaa kirjoitettavaa. Nyt lähinnä odotan tietoa siitä ulkomaille lähdöstä ja kaikki muu menee siinä sivussa. Kun saisi tietää sen tarkan lähtöpäivän, niin voisi sitten ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajasta Suomessa. Nyt sitä miettii vaan koko ajan, että mitä jos vaikka ei pääsekään lähtemään, jos tulee jotain esteitä tai jos jokin menee pieleen. Stressaavaa. Pitää yrittää nollata aivot laivamatkalla.

Nyt pois. Toivotaan, että kadonnut kirjoitusinto löytyy piakkoin! Ja että aupair-asiat selviävät. Ja että maailmanrauha saavutettaisiin lähipäivinä.