Enivei, sain kuin sainkin muutettua vielä tuota blogin nimeä! Jei, koska olisin ihan varmasti vielä hermostunut ja tehnyt kokonaan uuden blogin sen takia, että nimi ei ole kiva. Huomaan sitäpaitsi puhuvani kirjakieltä, mitä en yleensä tee blogia kirjoittaessa, mutta se on varmaan vaan ujoutta kun ei vielä tunneta toisiamme niin hyvin, Vuodatus ja minä. Kyllä se vieraskoreus tästä matkan varrella karisee, odottakaa vaan. Kun kuukauden suruaika on Diarylandin suhteen ohi, kirjoitan tänne kuin vanha tekijä ja Diarylandista puhuttaessa näytän kysyvältä: "Mikä vanha blogi??" Kuukauden päästä olen myös toivottavasti löytänyt uuden kodin Toiselta Mantereelta ja innolla odottelen lähtöä (ja tuskailen muuton kanssa - TAAS!) Tällä hetkellä asiaa viivyttää vain ja ainoastaan oma saamattomuuteni, joka ajaa minut ahdistuksen valtaan aina kun ajattelen asiaa. Olen kuitenkin äärimmäisen taitava olemaan ajattelematta tekemättömiä asioita. Liian taitava. Läppärin työpöydällä on monta isoa muistilappua, jotka muistuttavat kaikesta mitä pitää tehdä, mutta aina kun tulen koneelle, siirrän pikaisesti jonkun ikkunan niiden eteen enkä ole huomaavinanikaan niitä. Jonkun (lue: minun) pitäisi potkia minua perseelle ja aika kovaa vieläpä, mutta minkäs sille mahtaa kun pakottaa itsensä oppimaan kaiken kantapään kautta. Voin vakuuttaa, että kantapää on vuosien mittaan tullut tutuksi! (Pitäisiköhän luoda uusi kategoria: Itsesäälissä vellominen! Niitä juttuja tulee aika ajoin ihan liikaa.)
Dumdidum, koitetaanpas nyt sitä nukkumaanmenoa lapset. Mutta sitä ennen, kuunnelkaa Sarah McLachlanin Building a Mystery. Mahtava
Kommentit