No niin, vierähti taas tovi sitten viime kirjoituksen. Kuluneen ajan huomioon ottaen luulisi, että on ehtinyt tapahtua paljonkin, mutta eipä tässä mitään hirveän erikoista ole tehty. Kerron siis niitä pieniä juttuja. Ensinnäkin, sain avattua pankkitilin paikalliseen pankkiin. Tämä toimenpide vaati kolme eri käyntiä pankin toimipisteeseen. Ensimmäisellä kerralla kävin host-isän kanssa ja minulla oli mukanani vain suomalainen ajokortti henkilöllisyystodistuksena. Eihän se tietenkään käynyt, paikallinen ajokortti tai passi vaaditaan. No, tuon olisi voinut arvatakin jos olisi käyttänyt vähän päätään. Seuraavalla kerralla menin liian aikaisin, pankki aukeaa vasta puoli kymmeneltä ja kello oli puoli yhdeksän. No, tuonkin olisi voinut arvata, tai vaihtoehtoisesti tarkastaa vaikka netistä, mutta eipä taaskaan se pään käyttö ollut PÄÄllimmäisenä tehtävälistalla. Kolmannella kerralla tärppäsi, vaikkei se helppoa ollutkaan. Virkailija ei ollut koskaan kuullutkaan maasta nimeltä Finland, ja kysyi onko sukunimeni siis Helsinki (passiin liimatussa viisumissa lukee myöntämispaikan kohdalla Helsinki, ja virkailija ei ilmeisesti myöskään ollut päänkäytön ammattilaisia). =D Nimen kanssa oli muutenkin vaikeuksia, minun piti monesti selittää miksi en halua pankkikorttiini nimeä Laura (olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas: olen siis Laura Susanna, ja Susanna on virallinen kutsumanimeni. Susanna Laura kuulostaisi tyhmältä.) ja onneksi sain lopulta virkailijan vakuuttuneeksi asiasta. MUTTA. Sukunimen kanssa oli vähintään yhtä paljon vaikeuksia. Passissa sukunimen kohdalla lukee Määttä (ei siis Helsinki.. =P), mutta viisumissa Maeaettae. Virkailija piti viisumia vakuuttavampana asiakirjana kuin Suomen passia, joten kirjoitti nimen sitten sen viisumin mukaan. Nice. Ei auttanut selitellä, että sen voisi helpommin kirjoittaa Maatta. Kun sitten pankkikorttini kolahti postiluukusta, huomasin riemukseni, että siinä lukee Maeaetae YHDELLÄ teellä! Haa, jos joku muu haluaa vielä ottaa osaa sukunimiarpajaisiin, osallistumisia otetaan vastaan Washington Mutual-pankissa.

Viime sunnuntaina kävin kaupungilla toisen suomalaisen aupairin kanssa. Sekään ei sujunut aivan ongelmitta, lähinnä siksi, että tapaamispaikkanamme oli läheinen eläintarha, johon luulin osaavani ajaa. GPS-auto ei ollut käytettävissä, joten hyppäsin avo-saabiin ja lähdin ajamaan. Kymmenisen minuuttia ajettuani huomasin että jokin on pielessä, mikään ei näyttänyt tutulta. Soitin host-mamalle ja sain kuulla, että olin heti ensimmäisessä mutkassa kääntynyt väärään suuntaan. Suoritin epämallikkaan U-käännöksen kapealla, mutta onneksi vähäliikenteisellä tiellä ja ajoin takaisin lähtöpisteeseen. Seuraava yritys meni hieman paremmin, mutta missasin taas erään käännöksen ja löysin itseni jonkin huoltoaseman pihasta. Uusi soitto, uusi U-käännös, uusi yritys. Kolmas kerta meni paremmin siinä suhteessa, että olin jatkuvassa puhekontaktissa host-mamaan, mutta sitten yhteys katkesi, ja siinä sitä taas oltiin, jossain hornan kuusessa. Perille pääsyyn vaadittiin vielä kaksi U-käännöstä, yksi puhelu ja yksi äkkijarrutus mutta lopulta näin kolme tervetullutta kirjainta tienviitassa; Zoo. Olin 20 minuuttia myöhässä vaikka olin lähtenyt matkaan puoli tuntia ajoissa, mutta onneksi kaverini (en tiedä haluaako hän nimeään käytettävän täällä, joten olkoon hän tästä lähtien R) oli vielä tapaamispaikalla odottamassa. Jätin autoni eläintarhalle ja ajoimme R:n autolla Lloyd Centeriin, josta menimme MAX-junalla keskustaan. Kävimme lauantaimarkkinoilla (vaikka oli sunnuntai..), syömässä (söin kiinalaista, oli hyvää) ja kirjakaupassa (löysin Bertie Bottin jokamaun rakeita, makuina muun muassa räkä, korvavaikku, kastemato, ruoho, sardiini, saippua, oksennus ja mätä muna. Uusina makuina mukana ensi kertaa suolakurkku ja makkara!). Tarkoituksena oli mennä myös elokuviin, mutta kun sopivaa esitysaikaa ei löytynyt, luovuimme ajatuksesta. Kiertelimme hieman keskustaa ja  ostin muutamat korvikset ja olisin ostanut paljon muutakin jos olisi ollut rahaa. Minulla oli parinsadan dollarin shekki lompakossa, mutta koska pankit eivät sunnuntaisin ole auki, oli shekki yhtä tyhjän kanssa. Reissu oli joka tapauksessa mukava, oli kiva päästä puhumaan suomea pitkästä aikaa ja seura oli miellyttävää. =)

Viime viikolla en sitten tehnytkään oikeastaan mitään muuta erikoista. Päivät pyykkäilin, katselin telkkaria, lueskelin, siivoilin koirankakkoja kokolattiamatoilta ja sen sellaista pientä kivaa. Eilen ja tänään nukuin pitkään ja makoilin tyytyväisenä sängyssä puoleenpäivään, josta sitten tulikin leikillistä kuittia host-vanhemmilta. He sanoivat etteivät voineet kuvitellakaan että joku voi nukkua enemmän kuin edellinen aupair, mutta niin vain kävi. Toisaalta ex-auppari kuulemma ensi töikseen aamulla painui jääkaapille, kun taas minä saatan hengata huoneessani pitkään vaikkapa lukemassa, joten he eivät oikeastaan tiedä milloin olen herännyt.

Tänään kävimme koko perheen voimin keilaamassa. Oli mukavaa, vaikken mikään keilamestari olekaan (nimimerkillä "odottelen sitä päivää kun tulokseni ylittää 100 pisteen maagisen rajan"). Tämän päivän tulos oli 83 ensimmäisellä kierroksella ja 84 toisella. Keilaus on kivaa vaikka olenkin siinä surkea, sitä pitää koittaa harrastaa useamminkin! Keilauksen jälkeen menimme Red Robin-nimiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää, varsinkin kun nälkä alkoi ilmetä jo kivistävänä päänsärkynä aamupalan jäätyä välistä. Olemme käyneet vaikka minkälaisissa ravintoloissa ja minulla on aina suurenmoisia vaikeuksia päättää mitä haluan syödä. Ruokalistat ovat joka paikassa niin erilaisia ja kun ei tiedä ravintolasta mitään, on vaikea löytää listalta ne itseä miellyttävät vaihtoehdot. Mitään kamalan pahaa en kuitenkaan ole vielä onnistunut tilaamaan. Paras ravintola tähän mennessä on ollut Buffet Palace, jonka iso buffetsali jättää ruotsinlaivojen buffetit varjoonsa mennen tullen! Voi sitä ruuan määrää! Kuten arvata saattaa, söin siellä aivan liikaa, mutta sainpahan kokeilla kaikenlaista uutta. Erikoisin maistamani ruokalaji siellä oli semmoinen pieni söpö mustekala, jonka olisin mieluummin ottanut lemmikiksi tai koristeeksi kuin tunkenut suuhuni. Se oli siis aivan kuin oikea iso mustekala kaikkine lonkeroineen, mutta miniatyyri-koossa. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta oli niin pimeää ja minulla oli vain puhelimen kamera, joten se ei oikein onnistunut. Muu perhe seurasi maistamistapahtumaa suurella mielenkiinnolla ja narskutin siinä sitten muutaman lonkeron, jotka eivät maistuneet yhtään miltään. Muut eivät uskaltaneet edes maistaa.
Kerran kävimme myös sushi-ravintolassa (kirjoitan joka ainoa kerta suski, kun pitää kirjoittaa sushi) ja niinkuin etukäteen arvelinkin, pidän sushista. Se vihreä tahna/soijakastikesoossi oli kamalaa, mutta ilman sitä kaikki maistamani oli oikein hyvää. Katkarapu- ja tonnikalapalat varsinkin. Opin syömään puikoilla ja olin niin ylpeä taidostani, että otin puikot mukaan autoon ja leikin niillä koko matkan kotiin (...en ollut kuskina...).

Huomenna on taas edessä uusi viikko ja uudet kujeet. Säätiedotuksessa luvattiin sadetta koko viikolle, joten pitää keksiä jotain sisä-aktiviteetteja lapsille (ja itselle). Huomenna tänne tulee päivällä ikkunankorjaaja, joten minun pitää olla kotona, mutta tiistaina taidan siirtää olemukseni johonkin mukavaan pikku ostoskeskukseen (lue: isoimpaan mahdolliseen ostoskeskukseen) ja testata uutta pankkikorttiani. Viime viikolla tilaamani digikuvien paperiversiotkin saapuivat, joten voin askarrella päivisin scrapbookin parissa.

Nyt ei tule muuta mieleen, joten aika lopetellä tältä päivältä. Terkkuja Suomeen!