Huoh. Tänään olisi kamalasti tekemistä ja mitä minä teen, istun koneella ja lueskelen tuntemattomien ihmisten blogeja! Vähän sama asia kuin koulussa koeviikolla, kun sitä katseli muka kauhean kiinnostuneena vaikka Hermusen uusintoja mieluummin kun luki kokeisiin (mikä saattoi ehkä näkyä myös numeroissa...). Huomenna on muutto ja jos yhden dvd-hyllyn tyhjentäminen pahvilaatikkoon lasketaan pakkaamiseksi, niin olen mä sitten jo aloittanut pakkaamisen! Perjantai-illan ohjelmisto onkin siis selvä: paniinkinomaista tavaroiden viskomista laatikoihin, jätesäkkeihin tai vaikka ikkunasta kadulle kunhan saan huomiseen kahteentoista mennessä oman huoneen tyhjäksi. Muilla huoneilla ei ole niin kiire (eikä muissa huoneissa ole juurikaan meikäläisen tavaroita), koska kaikki tavarat eivät kuitenkaan mahdu yhteen kuormalliseen ja on tärkeintä että uusi asukas pääsee tuomaan tavaransa omaan huoneeseen. Tulee ikävä tätä ihanan isoa kämppää, supernopeaa (ilmaista) nettiä, kivaa sijaintia ja raksupoksuja kämppiksiä. Mutta toisaalta, Kouvolaa ei tule ikävä. Kahden viikon päästä en varmaan enää edes muista koskaan asuneeni Kouvolassa, ellei erikseen mieti että ainiin se oli siellä Riinan ja Jukan luona.

Palataksemme niihin mainitsemiini muiden ihmisten blogeihin, olen tänään eksyillyt linkistä toiseen ja kommentista miljoonanteen ja lukenut paljon varsinkin perheenäitien blogeja. Nolottaa tunnustaa, mutta siinä sitten kihahti kyyneleet silmiin vähintään joka toisessa blogissa. Joissain kerrottiin uusista vauvoista (jotka ovat nyt sydäntä lähellä oman kaveripiirin niin sanotusti kylväessä ahkerasti siementään), joissain taas pienistä lapsista, jotka kiukkuavat ja aiheuttavat hermoromahduksia, mutta ovat kuitenkin niin suloisia nukkuessaan. Pulleimmat kyyneleet tipahtelivat kun luin suurperheen äidin pitkästä yöstä, kun teinipoika ei ensimmäistä kertaa tullutkaan kotiin. Onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. Mikä lie minuakin nyt vaivaa kun tällä tavalla tunteilen keskellä kirkasta päivää. Varmaan se aika kuukaudesta tulossa... =) Pitää muistaa olla katsomatta mitään yltiösurullisia (tai vain vähän surullisia, tai edes neutraaleja) leffoja vähään aikaan. Ei ole kiva kun silmät muurautuvat umpeen liiasta itkemisestä. Itse asiassa, ei pidä katsoa myöskään liian iloisia leffoja, voihan ilostakin itkeä. On ehkä parempi kun pidättäydyn kokonaan katsomasta ylipäätään mitään vähään aikaan. Peiliin voin välillä katsoa, mutta on sekin aika surkeaa nähtävää. =D

Tänään kävin aamulla lävistyttämässä molemmat käsivarret ja perskannikan. Älkää säikähtäkö, ihan vain rokotuksista tässä puhun. Kävelin aluksi ihan reippaasti terveysasemalle ja istuin terkkarin huoneen eteen odottamaan, mutta sitten iski ihan kauhea jännitys. Iiik, piikkejä! Seurasin toisella aivopuoliskolla lapsosia, jotka leikkivät juoma-automaatin hanan kanssa (oli suunnattoman hilpeää jopa minun toisen aivopuoliskoni mielestä, kun vesisäiliöön pääsi pulputtaen ilmaa), mutta toinen puolisko maalasi seinille äärimmäisen yksityiskohtaisia piruja kuin paraskin taidemaalari. Kun minut huudettiin sisään, molemmat aivopuoliskot havahtuivat toimistaan ja tekivät yhteistyötä sen aikaa että sain käveltyä sisään huoneeseen ja istuuduttua penkille. Sen jälkeen toinen puolisko kuunteli kiltisti terveystätiä kun taas toinen pälyili hermostuneena ympärilleen ilmeisesti etsien niitä metrin mittaisia tapponeuloja, joilla minua oli tarkoitus kiduttaa. Täti näytti hieman omahyväiseltä kysyessään tuntuuko minusta siltä, että aion pyörtyä kesken piikityksen. Selviydyin kolmesta piikistä kuitenkin olosuhteisiin nähden loistavasti (toinen aivopuolisko, se taidemaalari, oli taantunut kaksivuotiaan tasolle ja katseli riemuissaan seinällä olevaa kuvaa koiranpennuista ja perhosista) ja nyt olen onnellisesti kotona odottelemassa rokotteiden mahdollisia sivuvaikutuksia.

Nyt on aivan pakko nousta sängyltä ja mennä pakkaamaan (tai ainakin vakavasti harkita asiaa), joten lopetan tilanneraporttini tällä kertaa tähän. Sitten säätiedotus. Odotettavissa huomiseen saakka; rankkoja kiroustulvia, pyörremyrskyjä sisätiloissa (mahdollisesti myös pään sisätiloissa) ja epätoivon ensi säteitä. Hyvää illanjatkoa, näkemiin.

(Ainiin, repeilin tänään ihan tyystin jollekin jutulle ircquoteseissa, mutta en nyt muista mikä se oli... Käykää itse lukemassa.)